Liity jäseneksi

Hyvä kiertää

Toiminnanjohtajan toisessa blogikirjoituksessa kerrotaan työkulttuuristamme ja johtajuudesta.

Yhdessä eteenpäin, laadukkaasti palvellen. Nämä arvot ovat olleet nykyisen strategiamme mukaan toimintaamme ohjaavat suuntaviivat. Olen ylpeä siitä, että kyseiset arvot elävät meillä Riverin arjessa jokapäiväisessä työssämme.

Uskon ihmisten johtamiseen. Minun maailmassani johtaja etsii ympärilleen itseään fiksumpia ihmisiä ja yrittää kaikin mahdollisin keinoin auttaa heitä onnistumaan omassa työssään. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisiin luotetaan, heitä arvostetaan ja kunnioitetaan. Vastuuta annetaan paljon ja vastineeksi saadaan vielä enemmän halua suoriutua työstään hyvin, jopa erinomaisesti. Kun yksittäinen ihminen onnistuu, onnistumme me. Kun me onnistumme, onnistuu myös yritys - tässä tapauksessa Nokia River Golf.

Meille Riverissä vakituisia työntekijöitä on yhteensä seitsemän. Pelikauden aikana meitä onkin sitten yhteensä noin 30 eri ihmistä - osa pidempään ja osa lyhyemmillä sopimuksilla. Olemme vieneet arvomme myös työsopimuksiin, josta ote seuraavassa:

Riverissä jokainen sitoutuu tuottamaan asiakkaille odotukset ylittävää asiakaskokemusta ammattimaisesti ja vastuullisesti. Työyhteisön sisällä jokainen sitoutuu kasvattamaan positiivista työkulttuuria, jossa korostuvat ammattimaisuus, kova työnteon asenne ja hyvä kiertää - ajattelu.

Tuo työsopimuksen kohta luo heti työsuhteen alusta saakka kuvan siitä työkulttuurista, jonka mukaan töitä täällä teemme. Se kertoo sen hengen ja tavan tehdä töitä, jota itse pyrimme parhaamme mukaan esimerkillä johtamaan. Muistan hyvin erään nuoren, joka oli tulossa ensimmäiseen työpaikkaansa kesäksi töihin. Kun sopimusta läpikäydessämme luin tuon yllä mainitun kohdan, hän sanoi: ”Vähänkö te myytte työn hienosti meille nuorille”. Poika oli 16-vuotias. Osui ja upposi.

Mikään ei tartu niinkuin innostus, paitsi sen puute. Joukkoja johdetaan edestä ja esimerkillä. Mitään sellaista, mihin esihenkilö ei itse ole valmis sitoutumaan, ei voi vaatia myöskään muilta. Kenttämestarimme Teemu Lehtimäki on tästä upea esimerkki. Teemu sanoo, että kun nauru loppuu, loppuu kaikki. Teemu jaksaa positiivisuudellaan ja tarmokkuudellaan innostaa kenttähenkilökuntaa tekemään raskasta ja fyysistä työtä päivästä toiseen. Hän ei johda käskyttämällä vaan omalla esimerkillään hymyssä suin. Kiitos sinulle Teemu - olen oppinut sinulta paljon.


Valoa harmauden keskelle,

Kimmo

Kimmo Sirainen

Nokia River Golfin toiminnanjohtaja

Uteliaasti elämään suhtautuva perheenisä, jonka sydän sykkii
asiakaskokemuksen kehittämistä. Uskoo vahvasti hyvän kiertämiseen
ja haluaa kehittyä joka päivä paremmaksi versioiksi itsestään.


Lue aiempia blogitekstejä

Riverin uutta strategiaa kohti

Toiminnanjohtajan blogin ensimmäisessä blogitekstissä pureudutaan uuden strategian valmisteluun.

Lue lisää

Toiminnanjohtajan blogi

Lue lisää