Liity jäseneksi

Toivomme pelaajilta tarkkuutta lähtöihin: Ilmoitathan aina oikeat pelaajat lähtöryhmiin ja tarkistathan oikean lähtötiin

Varaajan vastuulla on huolehtia lähtöaikojen pelaajatietojen oikeellisuudesta. Tarkistathan myös aina oikean lähtötiin River-kentälle lähtiessäsi.

Lähtöryhmien pelaajatietojen oikeellisuus

Kuluvalla kaudella olemme havainneet useampia väärinkäytöksiä ajanvarauksessa. Aikoja on varattu väärillä nimillä ja välillä lähtöjä varattu täyteen, vaikka vain muutama pelaaja on lähdössä. Olemmekin puuttuneet näihin tilanteisiin ja tulemme jatkossa tarkkailemaan tilannetta entistä tehokkaammin.

Valvojat ja seuran henkilökunta tulevatkin tekemään jatkossa lähtöryhmiin pistotarkastuksia, jossa tarkistamme, että oikeat pelaajat ovat lähdössä mukana. Lisäksi tulemme tarkkailemaan kenttien iltakäyttöä valvontakamerajärjestelmällämme. Väärinkäytöksestä voimme antaa varaajalle pelikieltoa kentillemme.

Samalla muistutamme, että lähtöaika tulisi tarvittaessa perua viimeistään neljä tuntia ennen lähtöä, mikäli et pääse pelaamaan. Peruuttamattomista ja käyttämättä jätetyistä tiiajoista perimme voimassaolevan vieras -green fee maksun.



Pelikierrosten maksu

Caddiemasterin aukiollessa, pelikierrosmaksut tulee maksaa aina ennen kierrokselle lähtöä joko caddiemasterin tiskille tai vaihtoehtoisesti MobilePaylla numeroon 43478. Mikäli lähtöaika on caddiemasterin aukioloaikojen ulkopuolella, on maksu mahdollista suorittaa MobilePaylla tai mikäli tämä ei ole mahdollista, tulisi asiasta sopia caddiemasterin kanssa etukäteen joko soittamalla 0105430976 tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen toimisto@nrg.fi.

MobilePaylla maksaessa kirjoitathan maksuun pelaajan nimen, tiiajan, kentän ja pelattavien reikien määrän (9r/18r).

Mikäli maksua ei ole hoidettu pelipäivänä tai asiasta etukäteen sovittu caddiemasterin kanssa, tulemme jatkossa lisäämään 5 €:n laskutuslisän jälkikäteen selvitettäviin laskuihin.

Riverin lähtötiit

Kesäkaudella River-kentän lähtötiit vuorottelevat 1- ja 10-tiin välillä vuoroviikoin. Parillisina viikkoina lähdöt Riverille ovat 10-tiiltä ja parittomina viikkoina 1-tiiltä. Lähtötii on tarkastettavissa aina nrg.fi-etusivulta sekä takapihan puttigriinin edessä olevasta kyltistä.