Tiina Heikkilälle holari Rockin 14 väylällä 27.7.

"Ei se osuma niin kovin eksoottiselta käteen tuntunut, mutta lopputulos oli sitäkin eksoottisempi".

Tiina Heikkilä NRG teki golfarin unelmalyönnin, holarin, keskiviikkona 27.7. ollessaan mukana 36r Kapteenien kisassa. Onnekas avauslyönti osui Tiinalle Rockin 14 väylällä. Holari oli Tiinalle urallaan toinen. Ensimmäisestä on aikaa noin 5 vuotta.

"Siinä taisi olla sellaista hiljaista sadattelua edellisen väylän bogista ilmoilla", sanoo Tiina. "Mietittiin ennen avausta ryhmän kanssa, että onko vastatuulta vai ei ja varuiksi otin pykälää isomman käteen. Ei se osuma niin kovin eksoottiselta käteen tuntunut, mutta lopputulos oli sitäkin eksoottisempi", jatkaa Tiina.

Holaria ihastelemassa mukana olivat pelikaverit Jukka Lehto, Mitja Kuusisto ja Joel Kallio.

Tiina saa palkinnoksi holaristaan Sanserin lahjoittaman pallogrillin loppukesän grillailuihin.

Onnittelut Tiinalle holarista!

Holarituuletusta Rockin 14 väylällä.