Takatalvi saapui Riveriin

Kevätauringon sulattamat kentät ja range ovat saaneet takatalven mukanaan tuoman lumipeitteen takaisin päälleen.

”Näyttää siltä kuin tammikuussa voisi näyttää. Nyt eletään kuitenkin huhtikuun alkua ja monesti on tähän aikaan pelattu jo golfia täällä” toteaa apulaiskenttämestari Pirkka Perttunen.

Hartaasti toivottu kenttien aukeaminen lykkääntyy siis haaveilemastamme pääsiäisestä ja seuraava tavoitteemme ja toiveemme on vapun tienoilla. Rangen saamme auki taas heti lumien sulettua.


Huolehdithan jäsenyys- ja pelimaksut kuntoon ennen kauden alkua

Kenttien aukeamista vielä odotellessa, on viimeistään nyt hyvä aika laittaa kauden maksut kuntoon. Jäsenmaksut lähtivät liikkeelle jo viime vuoden puolella ja kausimaksujen eräpäivä oli eilen maanantaina 4.4. Huomioithan, että kenttien auetessa peliaikojen varaus onnistuu vain mikäli kaikki maksut ovat tällöin kunnossa.


​​​​​​​

Katso Pirkan terveiset kentältä huhtikuun 5. päivänä