Toiminnanjohtajan terveiset

Toiminnanjohtajan terveiset

Pelikausi on täydessä vauhdissa ja pelaajia on kentällämme ollut kevään aikana ennätysmäärä. Haluan muistuttaa kaikkia pelaajia muutamista pelaamiseen liittyvistä perusjutuista. Korona-ajan poikkeusohjeita on noudatettu esimerkillisellä tavalla, mutta samaan aikaan pelaamiseen liittyvät muutamat perusasiat ovat jääneet heikommalle huomiolle pelaajien keskuudessa. Toivon, että kaikki lukevat tämän huolella ja noudatamme ihan jokainen seuraavia ohjeita ensiluokkaisen pelikokemuksen varmistamiseksi.

Greenit. Se iänikuinen juttu – alastulojälkien korjaaminen. Alatulojälkien korjaaminen kuuluu jokaisen pelaajan vastuulle. Kenttähenkilökunta ei ennätä näitä jälkiä korjata pelaajien puolesta. Hoidetaan siis homma yhdessä kuntoon. Joka kerta.

Lyöntijäljet eli divotit väylillä. Kun lyönnin seurauksena irtoaa ruohoa maasta, tulee meidän jokaisen hakea divotti ja painaa se takaisin irronneeseen kohtaan huolellisesti. Paikkaamatta jääneet kohdat kestävät korjaantua reilun vuoden. Hoidetaan siis homma yhdessä kuntoon. Joka kerta.

Tupakantumpit ja nuuskapussit. Tänä keväänä kentällä on ollut maassa luvattoman paljon nuuskapusseja. Näky ei kuulu golfkentälle eikä itse asiassa mihinkään. Jokaisella teeboksilla on roskakorit, joita toivon em. aineiden käyttäjien käyttävän. Hoidetaan siis homma yhdessä kuntoon. Joka kerta.

Bunkkerit. Hoidetaan bunkkerit siten oman lyönnin jälkeen, että seuraavan pelaajan on ilo tulla lyömään omaa lyöntiääön hyvästä makuusta. Hyvä perusohje on, että kävellään pallolle lyhintä mahdollista reittiä ja haravoidaan omat jäljet lyönnin jälkeen. Haravat tulee asettaa bunkkeriin. Hoidetaan siis homma yhdessä kuntoon. Joka kerta.

Lopuksi. Meillä on uskomattoman hieno henkilökunta hoitamassa ja kehittämässä kenttäolosuhteita meitä pelaajia varten. Heidän työnsä tulos on se, että kenttämme on päivittäin loistokunnossa pelaamista varten. Muistetaanhan kunnioittaa tätä työtä ja kohdella kenttää kunnioittavasti, kiitos.

Mahtavaa pelikautta kaikille, Kimmo

 

Kuva: Riku Lunden

Kategoriassa Ajankohtaista