Kenttien käyttöaste korkeimmillaan – muistetaan muutama asia

Kenttien käyttöaste korkeimmillaan – muistetaan muutama asia

Hyvät pelaajat.

Pyydämme kaikkia huomioimaan pelikauden ollessa kiivaimmillaan muutaman asian.

Varatut lähtöajat

Kaikkialla Suomessa pelataan pelikierroksia ennätysmäärä kuluvan kauden aikana. Niin myös meillä Riverissä. On todella tärkeää, että varatuista peliajoista pidetään tarkkaa huolta. Mikäli et pääse pelaamaan, tulee aika peruuttaa. Näin varmistamme, että mahdollisimman moni saa itselleen peliaikoja. Perimme kaikista varatuista peliajoista green fee -maksun, mikäli niitä ei ole peruttu ajoissa. Varattu lähtöaika tulee perua viimeistään 1,5h ennen lähtöä.

Kentällä ei voi pelata ilman ajanvarausta. Pidetään yhdessä tästä huolta.

Harjoitusväylien käyttö

Meillä on kaksi erinomaista harjoitusväylää käytettävissä harjoittelua varten. Väylät ovat kaikkien vapaassa käytössä. Muistetaan ottaa kaikki treenajat huomioon ja pidetään ”sopu sijaa antaa” – ajattelusta huolta. Seuran ohjatut harjoitukset ja proiden oppitunnit ovat aina etusijalla harjoitusväylien käytössä.

Muistetaan, että myös harjoitusväylillä korjataan alastulo- ja lyöntijäljet sekä hoidetaan bunkkerit kuntoon harjoittelun päätteeksi.

Alastulo- ja lyöntijäljet kentällä sekä bunkkerit

Teemme parhaamme, jotta kentät ovat päivästä toiseen huippukunnossa. Jokaisen pelaajan vastuulla on olla osa kentänhoitoa korjaamalla omat jälkensä. Ollaan siis koko ajan tämän asian kanssa tarkkoja.

Oikein hyvää pelikauden jatkoa kaikille, Kimmo

Kategoriassa Ajankohtaista, Uutiset