laatuseuraLogo

Alkutalven pelit pakkaspäivinä säävarauksella

Paahteisen kesän ja upean syksyn jäljiltä on taas se aika vuodesta, kun pakkaset saattavat välistä yllättää aamuisin kentälle lähtijät.

Golfkenttämme henkilökunta pyrkii parhaalla mahdollisella tavalla ennakoimaan tulevia säätiloja, ja tämän mukaan ennakkoon suljetaan pakkasaamuilta lähtöaikoja riittävä määrä, mikäli ennusteet yöpakkasia lupaavat. Aamuisin kentille päästetään pelaajat heti, kuin se vain sään salliessa on mahdollista.

Jotta mahdollisimman moni pelaaja saisi nauttia syksyn golfiloista vielä näinä kuulaina syyspäivinäkin, vältämme sulkemasta kenttien tiiaikoja aamuilta ns. varmuuden vuoksi turhan pitkään, pelipäivä kun tähän aikaan vuodesta on muutenkin jo melko lyhyt.

Näin toimiessamme saattaa pakkanen joskus aamulla olla ennakoitua kovempi ja tällöin joudumme aamulla pidättelemään kenttien avausta maan sulamista odotellessa. Mikäli kentän avausta joudutaan aamulla siirtämään pakkasen vuoksi, ei tapoihimme kuulu perua ensimmäisten varaajien tiiaikoja vaan lähtöjä lykätään myöhäisemmäksi kaikilla pelaajilla. Joskus päätökset syntyvät nopeasti tilanteiden vaatimalla tavalla ja tällöin saatetaan kenttien tiiaikoja joutua varaustilanteiden mukaan tasoittamaan molemmille kentille, jotta aamun ajat saataisiin rullaamaan mahdollisimman jouhevasti sulamisen jälkeen. Näinä päivinä toivomme pelaajilta ymmärrystä ja joustoa. Kivasti sitä pelaajilta onneksi pakkasaamujen sattuessa olemme saaneetkin, kiitos siitä kaikille!

Päätöksen kentille pääsystä aamuisin tekee aina paikalla oleva henkilökunta ja tätä tietoa pelaajille jaetaan niin cäddiemastereiden kuin ravintolankin henkilökunnan toimesta. Vuosien varrella olemme melko hyvin oppineet lukemaan luonnon käyttäytymistä ja sitä, miten eri tekijöillä on omat vaikutuksensa päivien lämpenemiseen Taivalkunnan alueella.

Tällä viikolla säätila lähtee ennusteiden mukaan muuttumaan talvisemmaksi. Näin ollen loppuviikosta luultavimmin pelit laitetaan tauolle toistaiseksi. Mikäli talvinen keli piipahtaa vain hetkellisenä, jatketaan pelejä River-kentällä jälleen sään niin salliessa. Kentän aukiolosta ja peleistä ilmoitamme aina nettisivustollamme.

Huikeata lokakuun loppua, nautitaan ulkoilusta mailojen kanssa tai ilman!

Vaihdetaanhan tänäkin vuonna talvirenkaat taas hyvissä ajoin, eikös vaan?

 

Kategoriassa Ajankohtaista