laatuseuraLogo

Seuran syyskokous – Petri Hurri jatkaa puheenjohtajana

Nokia River Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen syyskokous pidettiin 26.11.2013 Nokian Edenissä.

Kokouksen avauksen suoritti yhdistyksen puheenjohtaja Petri Hurri. Avauksessaan Petri totesi päättyneen pelikauden olleen jälleen monellakin mittarilla menestyksekäs. Vuosi on myös historiallinen, tulihan seuran perustamisesta kuluneeksi 25-vuotta. Kauden aikana tehtiin myös merkittävät päätökset kenttälaajennuksen suhteen. Urakkasopimus allekirjoitettiin 2.7.2013 ja varsinaiset työt käynnistyivät elokuun loppupuolella. Työt ovat edenneet hyvin aikataulussa. Ennen syyssateita mm. lyöntipaikkojen ja viheriöiden raakamuodot saatiin tehdyksi, muisteli Petri päättynyttä pelikautta.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Eero Skyttä ja sihteerinä Erkki Mommo.
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Raimo Ylivakeri ja Matti Vasara.

Seuran nykyinen puheenjohtaja Petri Hurri, kapteeni Pasi Nieminen ja ladykapteeni Marja Virtanen valittiin uudelleen seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Olli Ikäheimo, Jorma Koskelainen ja Martina Pellinen.
Muut hallituksen jäsenet ovat Titta-Liina Gustafsson, Tommi Jalkanen, Petteri Lehmussaari, Niklas Mattsson ja Pekka Palmunen.

Tilintarkastajina jatkavat KHT-tilintarkastajat Jari Paloniemi ja Veikko Terho.

Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma, talousarvio ja maksut kaudelle 2014.
Aikuisjäsenten maksuihin tulee 10 euron korotus jäsenmaksuun ja 30 euron korotus kausimaksuun.
Junioreiden ja opiskelijoiden maksut säilyvät ennallaan. Vieraspelaajien greenfeemaksut nousevat 3 eurolla.
Korotukset johtuvat kenttälaajennuksesta johtuvista kasvavista vieraanpääoman pääomakuluista.

Kaikki päätökset olivat yksimielisiä.

Kokouksen lopuksi puheenjohtaja Eero Skyttä kiitti osallistujia yksimielisistä päätöksistä ja muutoinkin hyvin Riverin hengessä sujuneesta kokouksesta.

Kategoriassa Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*