laatuseuraLogo

Puheenjohtaja Petri Hurrin kesäterveiset

Hyvät riveriläiset

Kesä on parhaimmillaan, 25 vuotias River Golf elää ja kehittyy.

Menestyvän yrityksen tai yhteisön tunnusmerkkejä on se että pidetään tuotantokone kunnossa ja rakennetaan uutta kapasiteettia. Se on merkki siitä että toimintaa kehitetään ja on luottoa tulevaisuuteen.

Meillä Riverissä uunituoreet, lopulliset päätökset kenttälaajennuksesta käyvät hyvänä esimerkkinä siitä, että haluamme olla ja olemme Suomen johtavia golfyhteisöjä.

On ollut hienoa nähdä jäsenistömme vahva tuki hankkeellemme ja kun katsoo kenttiemme käyttöastetta, niin uutta kapasiteettia myös tarvitsemme.

Syyskuun alussa rakennustyöt alkavat ja jo ensi toukokuussa ovat uudet väylät muodossaan ihailtavinamme. Tämän mahdollistaa se hallituksiemme ja aktiiviemme viime talven aikana tehty työ.

Vielä kerran haluan osoittaa kiitokset niin kenttäsuunnitteluryhmälle kuin rahoitusryhmällemme.

Investoinnin jälkeen pelimahdollisuutemme monipuolistuvat merkittävästi ja voimme tarjota sopivan tuotteen kaikille pelaajaryhmille aloittelijasta huippu kilpalaajaan.

Kynnys aloittaa golf ja ottaa ensiaskeleet lajin parissa helpottuvat huomattavasti uuden harjoituskenttämme ja laajemman 9 reiän pelaamismahdollisuuden myötä.

Päätetyillä rahoitusratkaisuilla pysymme myös pelaamisen kustannuksissa hyvin kilpailukykyisenä.

Jäsenillemme ja taloudellemme tärkeänä suunnittelun perustana on ollut, että nykyiset pelimahdollisuutemme pysyvät koko rakennusajan täysimääräisesti käytössä. Tämän viime talven aikana tehty suunnittelutyö myös mahdollistaa. Toki lähialueella rakentajat ja koneet liikkuvat seuraavan kahden vuoden aikana, mutta annetaan niille työrauha ja noudatetaan myös turvallisuudessa jatkossa annettavia ohjeita.

Yhteisömme täyttää tänä vuonna 25 vuotta.

Merkittävää juhlavuottamme vietämme lauantaina 20.7. Riverin hengessä omalla jäsenistöllämme, perhepiirissä, haluamme korostaa oman yhteisömme arvoa ja yhteishenkeä.

Päivän aikana pelaamme juhlakilpailun ja se jälkeen vietämme klubilla ja piha-alueella juhlatilaisuuden ohjelmineen, ruokailuineen ja juomineen.

Toivotan tähän Riverin yhteiseen juhlaan tervetulleiksi runsaslukuisesti koko jäsenkuntamme.

Kesäisin juhlaterveisin

Puheenjohtajanne Petri

Kategoriassa Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*