laatuseuraLogo

NRG:n 2010 Reikäpelimestareiksi Martina Pellinen ja Mikko Peltomaa

Riverin reikäpelimestaruudet 2010 ratkottiin lauantaina 28.8. Aikaisemmista vuosista poiketen mestaruuksista pelattiin yhtenä erikseen sovittuna finaalipäivänä, johon karsinnoissa olivat paikkansa lunastaneet 4 nais- ja 16 miespelaajaa.

Päivä alkoi aamuvarhaisella klo 7.30, kun tasoitusten mukaan kahteen koriin sijoitetuille miehille arvottiin finaalipäivän kaavio kapteeni Pasi Niemisen johdolla. Ensin pelattiin neljännesvälierät ja näin ratkottiin 8 parhaan joukkoon selvinneet. Tämän jälkeen edettiin kaavion mukaan ja saatiin selville semifinalistit; 4 parhaan joukkoon selvinneet pelaajat.

Naiset pelasivat miesten tavoin, mutta kilpailun osallistujamäärän ollessa naisilla pienempi finaalipäivään oli seulottu karsinnan kautta 4 pelaajaa.

Koska kyseessä oli seuran reikäpelimestaruus, pelattiin kaikki ottelut ilman tasoituksia, naiset siniseltä ja miehet valkoiselta teeltä.

Semifinaaleihin, niin miesten kuin naistenkin osalta, startattiin 1-teeltä puolen päivän jälkeen. 9 reiän jälkeen semifinaalien voittajat pelasivat takalenkin finaalina ja hävinneet pronssiotteluna. Naisissa finaaliin pääsivät Riina Husa ja Martina Pellinen. Miesten finaalissa vastakkain olivat Mikko Peltomaa ja Kari Koiviola.

Finaalipäivä osoitti, että reikäpeli on erittäin mielenkiintoinen golfin pelimuoto. Miesten taistossa kaksinkertainen seuran seniorimestari Kari Koiviola osoitti vahvuutensa pelaten itsensä finaaliin saakka voittaen alkukierroksilla alemmalla tasoituksella pelaavat vastustajansa. Finaalissa Kari sai vastaansa Mikko Peltomaan, jolle finaaliin pääsy ei ollut helpoimmasta päästä, sillä neljännesfinaalissa Pietro Lämsä taipui vasta ensimmäisellä jatkoreiällä ja semifinaalissa Mikolle tarjosi kovan vastuksen lopputuloksissa kolmanneksi yltänyt Tuomas Lehto.

Lopulta Mikko Peltomaasta tuli sitten Riverin tämän vuoden reikäpelimestari, jolle Kari Koiviola antoi tiukan vastuksen. Finaali oli jännittävä aina reiälle 17 saakka, jolloin mestaruus ratkesi Mikon hyväksi tuloksella 3/1.

Naisten reikäpelimestaruuden 2010 vei Martina Pellinen tasaisella pelillään. Riina Husa antoi hyvän vastuksen. Jos oli miesten peli jännä niin vielä jännempää oli naisilla. Mestaruus ratkesi viimeisellä reiällä Martinan hyväksi tuloksella 1/0.

Palkintojen jakoseremoniat alkoivat juhlallisesti, kun Kari Koiviola luovutti seuralle sekä naisten että miesten reikäpelin uudet kiertopalkinnot, todella hienot taulut. Taulut vastaanotti seuran toiminnanjohtaja Erkki Mommo, joka totesi, että juhlavat taulut symboloivat reikäpelinmestaruuden arvokkuutta ja hän toivoo, että tulevaisuudessa reikäpeliin osallistuisi enemmän pelaajia kuin tähän asti.

Nokia River Golf Oy:n puheenjohtaja Kari Koiviola luovutti reikäpelin kiertopalkinnoiksi hankkimansa taulut Riverille. Taulut vastaanotti seuran puolesta toiminnanjohtaja Erkki Mommo.

Voittajien puheessa sekä Martina että Mikko kiittelivät järjestelyitä ja koko kauden erinomaisessa kunnossa ollutta kenttää (kiitos kenttämestari Teemulle ja muulle kenttähenkilökunnalle) ja toivat esille tyytyväisyytensä päivän suorituksista. Erityisesti Martina totesi pitävänsä reikäpeliä golfin pelimuodoista hienoimpana.

Myös muut finaalipäivään osallistuneet pelaajat kiittelivät avoimesti hyvistä järjestelyistä ja uudesta kokemuksesta, jolle toivottiin jatkuvuutta. 9-reikäiset ottelut koettiin mielekkäämpinä kuin ennakkoon oli kuviteltu ja vastustajien vaihtumiset päivän mittaan lisäsivät jännitystä ja toivat mielekkyyttä. Kuin yhdestä suusta osallistujat totesivat tämän menettelyn olevan paremman kuin edellisvuosina. Kaiken kokeminen yhdessä päivässä oli hyvä asia niin pelaajille kuin seurallekin.

Riverin reikäpelimestarit vuonna 2010, Martina Pellinen ja Mikko Peltomaa.

Miesten tulokset: 1.Mikko Peltomaa 2. Kari Koiviola 3.Tuomas Lehto 4.Jupo Mäkinen 5.Sami Eljaala 6.Ossi Jääskeläinen 7.Pietro Lämsä 8.Matias Ahola

Naisten tulokset: 1.Martina Pellinen 2.Riina Husa 3.Mari Laine 4.Miia Tanttinen-Mäkelä

Kategoriassa Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*