laatuseuraLogo

Jouni Tuokkolalle hole in one Pattayan auringon alla

Riverin jäsen Jouni Tuokkola laittoi kesäisen iloista postia Thaimaan Pattayalta, jossa hän viettää joka vuosi ison osan talvikaudestaan.

Alla oleva holaritarina siivittää lukijan ajatukset hetkeksi vihreille viheriöille ja siihen onnistumisen tunteeseen, minkä silloin tällöin jokunen golfari pääsee avauslyönnin jälkeen kokemaan.

Onnittelut Jounille hole in onesta!

”Holaritarina” Thaimaan Pattayalla 9.2.-14

Toivottavasti tämä ”kesäinen” pikku uutinen ilahduttaa golffareita näin keskellä sydäntalvea.

Joku on saattanut kuulla, että allekirjoittanutkin pääsi viime lokakuussa siellä kotikentällä melkoisella onnenkantamoisella myös haluttuun HIO-tilastoon? Kolmetoista vuottahan olen tuota palloa hakannut ennen kuin tärppäsi..

Tuuristahan holarin saaminen (siis ei tekeminen..) on tietysti aina hyvin paljon kiinni mutta pidän melkoisena ihmeenä sitä, että minulla oli onni myötäni myös täällä Aasian laidalla.

Kun astelimme suomalaisten pelikavereitteni kanssa tammikuun viimeisenä päivänä usein pelaamallamme Pattaya Country Clubin kentällä väylälle 12, oli caddyni jo odottelemassa tiiauspaikalla 20-asteinen resque käsissään. Aprikoin puoliääneen olisiko ko. maila tarpeeksi ”pitkä” mutta koska olen oppinut jo vuosikausia jatkuneen yhteistyömme aikana luottamaan tämän itsekin golfia pelaavan nuoren miehen valintoihin, en ruvennut hänen kanssaan vänkäämään mailasta vaan otin sen käteeni ja astelin tiiaamaan..

Asetuin pallolleni ja tuumailin, että päätyypä tuleva lyönti lyhyeksi, bunkkeriin tai mihin vaan, niin siitä sitten jatketaan eteenpäin kuten aina… ja hutkaisin pallon matkaan. Tunsin heti käsissäni, että osuma palloon oli ainakin ihan ok ja kun katsoin pallon perään totesin, että meneepä tällä kertaa kovin suoraan lippua kohti.

Tästä tyytyväisenä olin jo laskemassa mailaani alas kun kuului pieni räsähdys pallon osuessa lipputankoon. Välittömästi caddyni huusi kädet pystyssä, että ”it’s houl in van”.. ”it’s houl in van…”!

Vaikka kukaan ei nähnyt palloa greenillä, yritin ennenaikaista iloa välttääkseni toppuutella, että saattoihan se kimmota kepistä näkymättömiin greenin ulkopuolelle. Caddyni oli melkein vihainen toistelleessaan ”Nou, nou, nou – ”it’s houl in van”, ”ai sii..”, ”it’s houl in van…”! Saman tien hän lähti juoksemaan kohti 137 yardin päässä olevaa reikää. Perille päästyään ja reikään kurkattuaan hän alkoi jälleen kädet nyrkissä huitoa ja osoitella reikää kohti samalla huutaen: ”It’s hiö.. It’s hiö..”!!

Muistelen ensin huokaisseeni puoliäänen, että ”ei voi olla totta” kun maila jo putosi kädestäni ja ALOIN HUUTAA..! – tottahan sen täytyi olla!

Porukan onnittelujen ja valokuvausten jälkeen tilanne menikin sitten jo virallisuuksien puolelle; caddyn hälyttämä startteri kaasutti paikalle mopollaan mukanaan ”lanketti” johon hän kirjasi tapahtuman asiatiedot – niin minun kuin pelikavereitteni nimet sekä kaikkien caddyjen numerot ym. faktaa kuten miltä tiiltä pelasimme, millä mailalla löin, yms…

Pelailtuani kierroksen loppuun ja lähestyessämme klubirakennusta, oli edessä vielä parikin mukavaa yllätystä; em. startteri oli klubilla mobilisoinut ulko-oven eteen vastaanottoporukan. Ihmettelin miksi tuossa bagidroppikatoksessa oli epätavallisen paljon väkeä?! Katselin ympärilleni että mikähän ”häppeninki” täällä on menossa, kunnes tulimme lähemmäs ja porukka alkoi taputtaa innokkaasti käsiään. Tajusin tilanteen ja maan tavat vasta kun ensimmäiset ventovieraat ihmiset tulivat minua kädestä onnittelemaan!? Se oli ”golfurani” sykähdyttävin hetki!

”Vastaanottokomiteassa” ollut klubin johtajatar johdatteli minut sitten toimistoonsa missä hän kirjoitti minulle ko. klubin jäsenkortin johon otettiin valokuvat ja kaikki. Tämä kortti oikeuttaa minut ilmaiseen pelioikeuteen heidän – nyt jo siis myös ”minun” kentällä vaikka jokaisena päivänä yhden vuoden ajan.

Seuraavasta yllätyksestä en tiedä oliko se hyvä vai huono mutta halvemmaksi se ainakin tuli. Kun kyselin klubiravintolassa tarjoilijalta shampanjaa tarjotakseni sitä kuuden hengen peliseurueelleni, sain vastaukseksi lyhyen thainglish-vastauksen: ”soli – nou hääv”! Varmistaakseni ymmärsikö hän kysymykseni oikein, yritin myös imitoida korkin poksauttamista, juoman lorottamista laseihin sekä hörppimistä, vastauksesta tuli vain hiukan pitempi versio kun hän kohteliaasti kumartaen, hymyillen ja korostetun selkeästi artikuloiden lausui: ”jees ai nou pat nou hääv – aim veli soli..!”

Okei – pelikaverini sanoivat olevansa aivan tyytyväisiä jos saisivat pullon soodavettä per nuppi. Sitähän toki saimme, laseja kilisteltiin ja tunnelma oli korkealla kun juttelimme golfista – no jaa – ehkä ihan vähän myös holareista..

Pelkään pahoin, että tulevaisuudessa joudun pettymään kun joka vuosi HIO:ta ei ehkä enää tulekaan… vaikka mistä sen tietää..

Palkintohyllylläni tulee kuitenkin olemaan ”ainakin” kaksi palloa, joilla ei enää koskaan pelata…

Mukavaa talven jatkoa ja hyviä kesän lähestymisen tunnelmia toivoen,

Jouni Tuokkola

Kategoriassa Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*